Posts Tagged valokuvaus

Kesäillan onnelliset

Enpä olisi viime tammikuun häämessujen kuvausarvontaa järjestäessäni arvannut, kuinka tunnelmallisen kuvauspäivän saisimme viettää. Petra ja Johannes voittivat hääkuvauksen, johon sisältyi myös hääkampaus ja -meikki kampaamo Unikista sekä mahdollisuus käyttää kuvauksen ajaksi Boutique Minnen upeaa vintage-pukuluomusta. Mikä onni olikaan saada kuvata tätä heittäytyvää paria! Tuntui että päivän kaikki palaset loksahtivat hienosti kohdalleen – vaikkakin kuvausjärjestelyt vaativat pientä vaivannäköä.

Kuvat otettiin viikko Petran & Johanneksen häiden jälkeen, jolloin oli aikaa perehtyä kuvaukseen kunnolla. Puvunsovitukset ja testikampaukset oli hoidettu pois alta etukäteen. Paikan suhteen tulikin pieniä mutkia matkaan: olin bongannut Ruissalosta upean tammiston johon suunnittelin kuvausta, mutta vain viikkoa ennen tajusin että kyseessä oli Ruisrock-viikonloppu eikä lähihoodeille olisi asiaa. Viikon aikana mietin pääni puhki, ja kävin tsekkaamassa ainakin viisi eri potentiaalista paikkaa. Mutta mikään niistä ei tuntunut sopivalta kun oli jo valmiita visioita päässä. Lopulta muistin Brinkhallin kartanon, jonka ulkoalueen villiintyneet niityt, massiiviset tammet ja itse upea kartano olivat jättäneet muistijäljen aiemmalta käynniltä. Ajeltuani Brinkhalliin (kirmailtuani hetken niityllä innostuneena ja soitettuani samantien säätiölle lupakyselyn merkeissä) tuli visiolle täydellinen piste i:n päälle!

Muutama tunti meni paikan päällä valmistellessa kuvauspaikkaa ja kierrellessä vaikuttavaa miljöötä. Kuvaukseen halusimme pehmeän iltavalon tunnelmaa, aurinko tosin ehti jo laskea päästessämme vauhtiin, sillä uusia paikkoja ja ideoita syntyi jatkuvasti. Rakastan erityisesti kartanon Kavaljeerisiiven elämää nähneitä kiviseiniä, sekä Pakarituvan rouheaa tunnelmaa ja pelkistettyä valoa. Onneksi kesäillan valoa riitti melkein puoleenyöhön saakka ja hääpari itsekin oli innoissaan.

Onnistuneen kuvaussession kruunasi kuvien toimituksen jälkeen hääparilta tullut viesti: ”VAU! Vaikka odotukset oli korkealla, ei osattu NOIN upeita kuvia odottaa. Ollaan todella tyytyväisiä. Iso kiitos vielä meiltä molemmilta!!”

 

Kuvat: Mikko Kaaresmaa

Kampaus & meikki: Saara / Kampaamo Unik

Puku: Boutique Minne

Hääkimppu & seppele: Kukka Fiori

Kuvauspaikka: Brinkhallin kartano

 

01 02 03 04 05   08 09 10 11 12 13 14 1518 16 1706 07 19 20

Lapsikuvaus asiakkaan kotona

Kuvasin vuosi sitten Otson newborn-kuvat koti-oloissa. Olin iloinen mutta hämmentynyt ajankulun nopeudesta, kun Otson äiti soitteli  ja pyysi ikuistamaan pojan 1v-kuvat samaan osoitteeseen. Lasten kanssa todella huomaa, kuinka vuodet vierähtävät!

Juuri päiväuniltaan herännyt vesseli tuijotteli minua lautasen kokoisilla silmillään, ja väläytteli veikeitä hymyjä heti kun alettiin kuvailla. Koin nostalgisia hetkiä, kun lastenhuoneesta löytyi tismalleen samanlaiset puupalikat, joilla itse lapsena leikin aina mummolassa. Joten eikun palikkatornia kokoamaan yhdessä! Tämän hymypojan kanssa olikin hauska kuvaus- (ja leikki-) sessio 😉IMG_6284IMG_6321IMG_6274  IMG_6301 IMG_6350  IMG_6322IMG_6394IMG_6407    IMG_6543kollaasiIMG_6553IMG_6573 IMG_6595IMG_6561

Talvinen perhekuvaus Raumalla

Sain kuvata tätä perhettä Raumalla pirteässä talvikelissä. Kuvasimme perhe-, 1v- ja sisaruskuvia perheen kotona ja pihamaisemissa. Kuinka ollakaan kunnon lumen tuprutus yllätti juuri kun pääsimme ulos – mutta se vaan lisäsi tunnelmaa hauskaan kuvaussessioomme! Nyt mennään kevättä kohti, ja nämä maisemat ovat kirjaimellisesti ”menneen talven lumia” 🙂 Mutta päivästä jäi mukava muisto ja paljon kivoja kuvia!

Olen muuten Raumalta kotoisin, ja niinpä nurkat ovat siellä tulleet tutuiksi. Käyn säännöllisesti kotimaisemissa kuvailemassa, joten ota rohkeasti yhteyttä jos kaipailet kuvaajaa sille suunnalle! Kuvaus voidaan toteuttaa asiakkaan kotona, tai ehdotan mielelläni sopivia kuvauspaikkoja ulkosalla.

01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15

 

TOP15 of ´15

Gallerian kuvia päivittäessä iski mielettömän hienoja kuvausmuistoja viime vuodelta. Vaikka vuoden vaihtumisesta on jo tovi, niin päätinpä koota ”TOP15 of 2015” -listan ikimuistoisista kuvaushetkistä! Tämä ei siis ole valikoima ehdottoman PARHAISTA otoksista, vaan pikaplokkaus kuvista joiden taustalla on unohtumattomia kokemuksia ja hauskoja hetkiä mallien kanssa.

01

Sain ikuistaa tämän hääparin onnea sateisena kesälauantaina. Mukana oli kourallinen onnea, kun harmaan päivän keskellä taivas alkoi aueta, muodostaen dramaattisen pilviharson ja upean valon! Ja kuvaaja kiljui riemusta liukkailla kallioilla!

02

Pikkuneidin äiti toivoi newborn-kuviin ”klassista tyyliä, yksinkertaista mustavalkoista linjaa”. Joten pitihän se kokeilla 😉 Noh, kerrottakoon että tästä tehtiin myös upea mustavalko-versio.

03

Rippikuvaus-mallin toiveena oli ”jotain muuta kuin vehreää puisto-miljöötä”. Niinpä kuvailimme vanhalla tehdasalueella ja graffitiseinien keskellä. Olin aiemmin kuvannut puolivuotiskuvia omasta tyttärestäni tätä Joutsen-taideteosseinää vasten, mutta sää oli liian kolea pidempään kuvaukseen. Joten nyt oli ihan pakko uusia visio herkän dramaattisesta kuvasta! Ja hyvä että saatiin ikuistettua, sillä juuri tällä viikolla tuo rakennus näyttävine taideteos-seinineen purettiin!

04

Tämä kuva on saanut osakseen monia huokauksia ja lirkutteluja 🙂 Kaksiviikkoisen vauvan vanhemmat olivat jo luovuttamassa yli-innokkaan koiran kanssa, mutta halusin ehdottomasti käyttää tilaisuuden hyväksi kun vauva saatiin sikeään uneen ja perheen vahtikoira oli niin sympaattisen valppaana. No mitä siihen tarvittiin? Palanen juustoa (no okei, ainakin kahdeksan palaa…) studion jääkaapista vauvan selkään 🙂

05

Kauniit hääkuvat eivät katso vuodenaikaa! Joskus karu ja pelkistetty ympäristö toimii hienona kontrastina romanttiselle päivälle. Mirkan ja Juuson kanssa kuvasimme monipuolisen setin eri paikoissa huhtikuun alun koleassa säässä – tämä otos oli oma lempparini!

06

Upea morsian ja upea kuva – vai mitä?! Hääpari halusi tunnelmallisia kuvia studiolla. Päivän agendana oli näyteikkuna-kuvien uusiminen heti hääkuvauksen jälkeen, mutta päätin ottaa varaslähdön kun sain idean Riinan kauniisti laskeutuvasta hääpuvusta: kuvat pois ikkunalta, verhot auki ja luonnonvaloa sisään! Vastavalo kruunasi kuvan häikäisevän kauniista morsiamesta – kuva pääsi muuten finaaliin Vuoden hääkuva -kilpailun Morsian-sarjassa!

07

Tätä pienokaista sain kuvata ensimmäisen kerran äitinsä vatsassa. Muutaman viikon jälkeen newborn-kuvauksessa poitsu nukkui sikeästi. Satukirja-teema oli oma ennalta suunniteltu idea, ja kuvaajan rillien lainaus hetken mielijohde 🙂

08

Aina ei voi voittaa 🙁 Näin käy, kun on yksi tikkari ja kaksi mallia….noh, syötiinhän sitä tikkaria myös hymyssä suin ja sopuisasti, tästä todisteena n.50 iloista otosta joista yksi päätyi galleriaan https://www.kaaresmaa.fi/galleria/lapsikuvaus/ Hauska sisaruskuvaus-sessio, josta saatiin vauhdikkaita tilannekuvia.

09

Joskus yksinkertainen kuva välittää vahvan ja herkän viestin, ilman kasvonilmeitä. Vanhemmat halusivat kuvia vastasyntyneen jaloista tai käsistä. Kokeilin tällaista isä & poika -versiota. Usein vauvan kädet huitoo ja viuhtoo, mutta tämä pikkuinen puristi isän sormea rystyset valkoisina. Huoh…<3

10

Tämä kuvaus on painunut mieleeni monesta syystä: lempivuodenaikani, mahtava kuulas syyspäivä, kaunis rakastunut pari….sekä sohva josta sain pakkomielteisen idean kärrätä se miljööseen autossani, poistaen takapenkit studiolle säilöön. Pieni vaivannäkö kannatti, sillä yksi tämän kuvasarjan otoksista pääsi Vuoden hääkuva -kilpailun miljöö-sarjassa kymmenen parhaan kuvan joukkoon!

11

Yksi koko vuoden ikimuistoisimmista keikoista! Kuvasimme puolikkaan päivän hää- ja Trash the dress -kuvia Janikasta ja Antista. Parhaat päivänsä nähneitä sirkusautoja, kyyhkyjä (näiden kyyhkyläisten lisäksi oli semmosia ihan oikeita valkoisia 😉 ), satumaista rouheaa miljöötä….ja sitten tämä ihanainen vastanainut pari, joka jaksoi tämän paikan jälkeen vielä iltamyöhään asti poseerata rantakalliolla, pyöriä hiekassa ja uida meressä hääpuku päällä auringonlaskussa (kyllä!). Lisää tällaisia päiviä ja ihmisiä!!

12

Jatkoa edelliselle: elokuisen illan peilityyni meri ja auringon viimeiset säteet kruunasivat mahtavan Trash the dress -kuvauspäivän.

13

Tämä tyytyväinen tuhisija on jäänyt mieleeni lepytettyään kuvaajan totaalisesti: päivä alkoi lievällä stressillä, kun takana oli usean tunnin hääkuvaus kylmässä säässä, kameran rikkoutuminen sekä hirrrrrrveä lomalle-lähtö-kiire-paniikki seuraavana päivänä. Sitten eteeni ilmestyy tämä pariviikkoinen suloisuuden perikuva, joka uinuu tyytyväisenä monta tuntia ja taipuu kuvaajan käsissä kuin muovailuvaha. Jep. Voitte arvata että huolet unohtui!!

14

Kun tuore ylioppilas muuttaa Turkuun, niin viedään se heti muuttoautolla saapuessaan (päivä ennen opintojen alkamista) pienelle Turku-sightseeingille! Toiveena oli rouhea miljöö, joten sataman ja Kakolanmäen ympäristöstä löysimme upeita taustoja kauniille kuville, sunnuntai-illan auringonvalossa. Tuli itsellekin vaikeus valita useista hienoista kuvista, tämä ex-tempore otos oli yksi suosikeista.

15

Kuvasimme hääpotretteja Ruissalon metsissä, mutta kunnon sadekuuro pakotti siirtymään muualle. Muistin tämän kauniisti patinoituneen rakennuksen Turun keskustasta, joka oli myös matkan varrella kirkolle siirryttäessä. Joten sateenvarjot hääparille sekä kameran ylle, ja jatkamaan kuvausseikkailua!

Jokainen kuvaussessio on ainutkertainen, ja usein ne mieleenpainuvimmat otokset syntyvät intuition varassa. Jo nyt sormet syyhyää päästä plokkaamaan uutta kuvasatoa, kun mietin mitä hauskaa 2016 tuo vielä tullessaan…